Etusivu
    Säännöt
    Kalenteri
    Rodut
    Tulospalvelu
    Valiot

Tervetuloa!

Paikka, johon olet klikannut itsesi on virtuaalinen haukkukoeliitto eli lyhyemmin vHKL. Liitto on perustettu tammikuussa 2007 eli silloin aloimme rakentamaan liittoa ihan nettiin, vaikka jo 2006 vuoden lopussa alkoi liiton suunnittelu. Vuonna 2009 liiton ylläpitäjäksi vaihtui Teenyn tilalle Kirsi. Vuonna 2015 liitto taas siirtyi minun, eli Juintun, haltuun.

Haukkukoeliiton tarkoituksena on antaa muutamalle rodulle enemmän harrastusmahdollisuutta ja tuoda esille hieman enemmän tietoa haukkukokeista ylipäätänsä. Enemmän kuitenkin saat tietää tästä lajista "Säännöt"-sivulta ja roduista, jotka pääsevät kisaamaan lajissa löytyvät "Rodut"-sivulta.

Kisojen järjestelystä haluan sanoa sen verran näin alkuun, että jokaisella on oikeus järjestää kisoja. Vaadin kuitenkin, että luette säännöt, jotta ette ihan tiedottomina lähde pitämään kisoja. Kilpailut voi tuomaroida kuka vain, eikä vuodesta 2009 ole liitolla ollut omia tuomareita.

Koirasta voi tulla valio, kun se saa kaksi (2) AVO1 tulosta sekä kolme (3) VOI1 tulosta. Menetelmä on hieman eri kuin IRL maailmassa, oikeasti ei tarvitsisi kuin yhden AVO1 tuloksen, mutta otin käytäntöön nyt kaksi AVO1 tulosta, koska niiden tulosten saanti ei kuitenkaan ole niin haastavaa. Jokaisen tuloksen pitää löytyä listalta ennen kuin valionarvoa voi hakea, mutta lukemalla sääntöjä saa tietää enemmän tästäkin asiasta.

Nyt toivotan sinut tervetulleeksi tänne ja toivottavasti kiinnostuksesi heräsi hieman tähän lajiin ja harkitset jopa kisojen pitämistä. Lisäksi jos jotain kysyttävää on, voitte ottaa rohkeasti yhteyttä joko sähköpostilla tai vieraskirjan kautta.

Lämpimin terveisin Juinttu.

» Ulkoasu ja koodaus / Webdesign: Kirsi R.
» Kuvat / Photos: Steve took it, Flickr.com
» Tekstit / Texts : vHKL